Katoan nojatuoliini. Minun ei tarvitse olla kenenkään saatavilla tai ketään varten. Muutun nojatuolin väriseksi ja ihoni muuttuu saman tuntuiseksi kankaaksi. Istun hiljaa paikoillani. Nojatuoli ei hengitä, sekin on eloton. Ajan taju katoaa. Kyyneleet valuvat pitkin kasvojani. Minä osaan kadota. Olen harjoitellut sitä jo pitkään. En halua enää kadota kulisseihin. En halua kadottaa enää itseäni!
