Olin ajatellut, että teen kotona päivän töitä. Ajatus oli siihen asti hyvä kunnes…
Sähköyhtiön mies tuli raivaussahalla päristelemään pihaan, oli ”vesakon raivauspäivä ”sähkölinjalta.
Pakokauhu ja levottomuus valtasi koko kropan. Kädet tuli voimattomaksi, mieleeni tulla pulpahteli mitä ihmeellisempiä kysymysiä; mihin minun on mentävä, pitääkö rueta laittaman ruokaa, tiskipöydällä olevat tiskin pitää tiskata (kaksi kuppia ja kaksi lautasta jotka oli jäänyt aamupalalta), eteisessä kengät sikin sokin …olin vielä yöpaitasillani..
Mitäpä jos ex puoliso on ilmoittanut, että on vaarallisen isoja pusikoitaa sähkölinjan alla. Oikea syyhän on, että ei näe meille sisälle kun on niin iso pusikko edessä. Kävelin ympäri asuntoa ja näin kuinka ”suojamuuri” katosi silmieni alla. Näköyhteys kävelytieltä asuntoon oli nyt loistava. Pihaankin pääsee nyt pujahtamaan paremmin kun ei ole enää pajukkoa; me olemme kuin näyteikkunalla!
Raivaussahan ääni meni kuin puukoniskut kehooni, kyyneleet valuivat pitkin poskia ja olin peloissani kuin lintu teljettynä pieneeen häkkiin.
Mitä täällä oikein tapahtuu?
Mene töihin – älä tee töitä kotona.